tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pabellón de Barcelona

 ¡Buenos dias!

Tällä viikolla jälleen hieman modernimpaa Espanjan arkkitehtuuria esittelyssä, sillä blogipostauksemme aihe on tänään Barcelonan paviljonki, joka on merkittävä rakennus modernin arkkitehtuurisuuntauksen historiassa sekä koko 1900-luvun arkkitehtuurissa.

Barcelonan paviljonki rakennettiin alunperin Barcelonan maailmannäyttelyä varten vuonna 1929. Toisin kuin voisi luulla tunnetun nimensä perusteella, paviljonki rakennettiin edustamaan Saksaa maailmannäyttelyyn, ja se tunnetaankin Espanjassa paremmin nimellä Pabellón alemán (saksalainen paviljonki). Sen suunnitteli Ludwig Mies van der Rohe, jolle tarjottiin tätä suunnittelutyötä muiden menestyneiden projektiensa myötä.


Saksan paviljongin haluttiin kuvastavan menestystä ja rauhaa, jota Saksassa oli saavutettu ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Niinpä paviljonki onkin tunnettu yksinkertaisesta ja rauhoittavasta designistaan, mutta myös vaikuttavasta ylellisten materiaalien käytöstä. Barcelonan paviljongille onkin ominaista sen marmorikivipinnat sekä kiiltävät ja vaaleat lasipinnat.

Barcelonan palvijonki on suunniteltu jopa hämäävän yksinkertaisen näköiseksi siten, että sen katto näyttää leijuvan. Tällaista on tosiasiassa vaikea saavuttaa, mikä kuvastaa Ludwig Mies van der Rohen vahvaa ammattitaitoa. Tätä yksinkertaisuuden mutta ylellisyyden tyyliä on yritetty jäljitellä ympäri maailman.



Paviljonki suunniteltiin alunperin niin, että sen kautta kuljettiin maailmannäyttelyn yhteen päänähtävyyteen, Poble Espanyoliin, Barcelonan arkkitehtuurimuseoon. Niinpä paviljongin rakenne onkin suunniteltu tarkasti ottaen huomioon ihmisten kulkureitit ja katseet, ja näin paviljongin tila on käytetty ainutlaatuisesti hyödyksi. Sen käytävät ovat pääosin tyhjiä, minimalistisia, mutta siellä on myös huonekaluja, jotka on erityisesti suunniteltu sitä varten, kuten maailmankuulu Barcelona-tuoli, jonka van der Rohe on myös suunnitellut itse.

Las Sillas Barcelona en Pabellón alemán
Alba de Georg Kolbe
Alunperin rakennettu Saksan paviljonki oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi rakennukseksi maailmannäyttelyn ajaksi, joten se purettiin vuonna 1930. Paviljonki oli kuitenkin saanut paljon mainetta näyttelyn aikaan, ja valokuvien ja lehtiartikkeleiden voimalla siitä muodostui yksi merkittävimmistä rakennuksista Ludwig Mies van der Rohen uralla sekä 1900-luvun arkkitehtuurissa. Niinpä paviljonki päätettiin jälleenrakentaa 1980-luvulla, ja toimien van der Rohen kanssa yhteistyössä, espanjalaisten arkkitehtien ryhmä sai sen valmiiksi vuonna 1986.

Nykyään Barcelonan paviljonki on hieno turistinähtävyys lähellä Barcelonan satamaa.

¡Adiós, hasta luego!

Riikka, Iida & Anna

8 kommenttia:

  1. Teillä on visuaalisesti hieno blogi! Ja erittäin mielenkiintoista lukea tarkemmin valitsemistanne kohteista.
    Juttu kulkee sujuvasti ja kuvat ovat upeita.
    Hyvä te!

    VastaaPoista
  2. Kivasti valittuja kohteita. Oli kiva, että blogista löytyi erilaisia kohteita ja arkkitehtuurisuuntauksia. Blogi on visuaalisesti hieno ja tietoa eri kohteista oli sopivasti, mutta olisi myös hyvä, että kuvissa olisi lähteet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä pointti, pitää jatkossa merkata lähteet :-)

      Poista
  3. Tosi selkee blogi, hyvässä suhteessa tekstiä kuviin ja mielenkiintosia juttuja. Varsinkin kuvat tosi kivoja! :)

    -Emma

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hieno blogi! Paljon mielenkiintoisia postauksia ja hienoja kuvia.

    VastaaPoista