torstai 3. maaliskuuta 2016

Alhambra de Granada

¡Hola!

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Granadan maakunnan pääkaupungissa sijaitseva Alhambran palatsi. Palatsin nimi tarkoittaa arabiaksi punaista ja sitä pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista.


Granadassa sijaitseva Alhambra on Nasridien dynastian kuninkaiden palatsi, joka on rakennettu maurien Iberian niemimaan vallan aikana. Alhambra kehittyi paikalla 800-luvulla sijainneen Alcazába-linnoituksen ympärille. Vanhasta linnoituksesta on yhä osia näkyvissä, mutta se oli melko vaatimaton 1200-luvulle saakka, jolloin Nasridien suku alkoi vahvistaa linnoitusta. Nasridin suku muun muassa rakennutti muurin kukkulan ympärille sekä linnoituksen upeat sisätilat ja pihat. Kuitenkin palatsin tärkeimmät osat rakennettiin vasta 1300-luvun lopussa ja rakennustyöt saivat päätöksensä 1400-luvun puolivälissä.


Alhambran uudelleenrakentaminen sai alkunsa siitä, kun maurit menettivät Córdoban kristityille ja useat heistä muuttivat lähikaupunkiin Granadaan. Ironista kyllä, Alhambran rakentajina käytettiin kristittyjä orjia.

Patio de los liones
Osoitteesta http://www.alhambradegranada.org voi löytää paljon lisätietoa Alhambran palatsista sekä esimerkiksi opastuksista ja käytännön tietoa asioista, kuten kaupungissa majoittumisesta. Sivuilla on myös muun muassa kattava kuvagalleria palatsin eri osioista.


¡Hasta luego!
Anna, Iida & Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti