sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Auditorio de Tenerife

Hola a todos!

 Tällä viikolla esittelemme hieman aikaisemmista poikkeavan kohteen, sillä siirrymme pois Espanjan niemimaalta aina Kanariansaarille asti ja tämä esittelemämme mestariteos sijaitsee Teneriffalla, Santa Cruz de Tenerifen kaupungissa. 

Auditorio de Tenerife on oopperatalo, jonka on suunnitellut arkkitehti Santiago Calatrava Valls.
 Tämän ekspressionistisen helmen rakennus alkoi vuonna 1997 ja se valmistui vuonna 2003.  Samaisena vuotena sen vihki käyttöön silloinen Espanjan kruununprinssi Felipe de Borbon.


Kuten kuvassa näkyy, rakennuksen abstraktia muotoa on korostamassa jättiläismäinen kaari. Rakennus onkin tunnettu kaarensa vuoksi ja se on ensimmäinen kokoluokkansa kaari, joka on tuettu vain kahdesta pisteestä. Auditorio de Tenerife on 58 m korkea ja sen suurimmassa konserttisalissa on amfiteatteri ja istumapaikat 1616 henkilölle. 


Oopperatalo on rakennettu pääosin valkoisesta betonista. Arkkitehti Calatrava perusteli betonin käytön sillä, että siitä voidaan valaa helposti muotoja sekä uhmata painovoimaa, kuten rakennuksen päällä kohoava jättiläismäinen kaari osoittaa. Valkoinen ulkomuoto taas heijastaa valoa. 


Iltaisin rakennus valaistaan kirkkain valoin, mutta erikoistilaisuuksissa, kuten uutena vuotena valaistuksessa saatetaan käyttää myös värejä. Auditorio de Tenerifen on sanottu muistuttavan Sydneyn oopperataloa ja arkkitehtonisesti niillä onkin samoja elementtejä.  



Siinä kaikki tällä kertaa, hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille. Hasta luego! 

Iida, Anna & Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti